Yksittäinen TYHY-päivä ei paranna työhyvinvointia, koska se ei muuta työn rakenteita: kuormitus, keskeytykset ja epäselvät pelisäännöt odottavat samanlaisina seuraavana aamuna. Virkistyspäivä voi tuottaa hyvän hetken, mutta pysyvä muutos syntyy toistuvista arjen teoista, yhteisistä sopimuksista ja säännöllisestä keskustelusta, kuten työnohjauksesta. Paras TYHY-päivä on se, joka jatkuu.
Letunpaistoa ja rästitöitä
Olin mukana työpaikan TYHY-iltapäivässä, jossa paistettiin lettuja ja seurusteltiin vapaasti. Tunnelma oli sinänsä ihan mukava. Mutta keskusteluissa kuului toinenkin sävy: moni kuormittunut sanoi, että olisi ollut hyödyllisempää tehdä rästitöitä kuin istua kolme tuntia ilman selkeää aihetta.
Tämä jäi mietityttämään minua pitkäksi aikaa. Ihmiset eivät vastustaneet yhteistä ajanviettoa. He vastustivat sitä, että aika otettiin pois työn arjesta ilman että arki muuttui miksikään. Torstain letut olivat hyviä, mutta perjantaiaamuna sähköpostilaatikossa oli kaksikymmentä viestiä lisää.
Jäin myös pohtimaan, mikä työnantajan tavoite oikeastaan oli. Jos päivässä olisi ollut edes pieni yhteinen teema, josta olisi keskusteltu vapaamuotoisesti letunpaiston lomassa, esimerkiksi olisi voitu samalla kehittää vuorovaikutusta tai sopia jostain yhteisestä toimintatavasta. Sama kolme tuntia, aivan eri tuotos.
Mitä tapahtui, kun tilalla olikin keskustelu?
Vertaa tätä toiseen tilanteeseen. Ohjasin ryhmätyönohjausta, jossa puhuttiin työn muokkaamisesta ja omasta hyvinvoinnista. Keskustelussa nousi esiin ristiriita siitä, että vaikka työaikaa oli lupa järjestellä itse hyvinvointi huomioiden, kukaan ei oikein kehdannut tehdä niin. Työnohjausryhmässä nousi vilkasta keskustelua aamun liikuntamahdollisuudesta ja siitä, että he olivat kokeneet ristiriitaisia ajatuksia siitä voiko mahdollisuutta hyödyntää.
Seuraavalla viikolla sain palautteen: seitsemästä osallistujasta kuusi oli käynyt aamulla liikkumassa.
Aiemmin kukaan ei ollut kehdannut. Ei siksi, että se olisi ollut kiellettyä, vaan siksi, ettei siitä ollut koskaan puhuttu ääneen. Kukaan ei tiennyt, onko se sallittua, ja kukaan ei halunnut olla se ensimmäinen, joka kokeilee.
Työnohjauksessa porukka alkoi heti ideoida käytäntöä. Miten muut tietävät, että olen salilla? Mihin se merkitään? Mihin kellonaikaan asiakkaita voi tulla? Yhdessä tunnissa syntyi yhteinen kalenterikäytäntö, jota kukaan ei ollut aiemmin osannut pyytää. Moni sanoi, ettei ollut tullut mieleenkään, että työtä voi muokata näin.
Tässä on ero kiteytettynä. Virkistyspäivä antaa kokemuksen. Yhteinen työnohjaus kehittää koko työtä ja hyvinvointia kokonaisvaltaisesti.
Miksi mahdollisuus kehittää työtä on tärkeämpi kuin elämys?
Tein pro gradu -tutkielmani naisyrittäjien työhyvinvoinnista ja terveyskäyttäytymisestä. Yksi löydös yllätti minut silloin: yrittäjät tekevät pitkiä päiviä ja elävät epävarmoilla tuloilla, mutta kokevat silti hyvinvointinsa monelta osin hyväksi. Merkittävin selittävä tekijä ei ollut työmäärä eikä raha, vaan vapaus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön. Sama mekanismi näkyy palkkatyössä. Kun ihminen kokee voivansa vaikuttaa työnsä järjestykseen, rytmiin ja tapaan, ajoittaista kuormitusta kestetään paremmin. Kun kokemus vaikuttamisesta puuttuu, sama työmäärä tuntuu raskaammalta.
Tätä kokemusta ei rakenneta yhdessä iltapäivässä. Se rakentuu siitä, että asioista puhutaan toistuvasti ja niistä seuraa jotain.
“Pitkä prosessi on liian kallis”
Tämä on yleisin vastaväite, jonka kuulen. Yksi tapahtuma on kertakuluna edullisempi kuin useamman kerran kokonaisuus, ja laskelma näyttää siinä hetkessä selvältä.
Vertailu vain tehdään väärien lukujen välillä. Kysymys ei ole siitä, maksaako yksi iltapäivä vähemmän kuin viisi tapaamista. Kysymys on siitä, mitä kumpikin saa aikaan ja mitä tekemättä jättäminen maksaa.
Kun työn kehittäminen ja sujuvoittaminen on jatkuvaa, ongelmat käsitellään pieninä. Silloin puhutaan siitä, miten kalenteriin merkitään aamun liikuntatuokio tai miten päällekkäinen työ saadaan pois. Kun samaan asiaan tartutaan vasta sitten, kun joku on jo uupunut tai koko tiimin ilmapiiri on kiristynyt, käsittelyyn menee moninkertainen määrä kertoja. Sen päälle tulevat sairauspoissaolot, rekrytointi ja perehdytys, jos joku lähtee.
Ennakoiva työ on siis harvoin kallista. Kallista on se, että odotetaan.
“Ei meillä ole mitään ongelmia”
Tämä on toinen vastaväite, jonka kuulen lähes yhtä usein. Se on hyvä uutinen, ei este. Työnohjaus voi olla kriisipalvelu. Parhaiten työnohjaus toimii, kun työyhteisössä menee hyvin, koska silloin on juuri oikea hetki sopia asioista, ennen kuin ne kiristyvät. Keskustelu sujuu, ihmiset uskaltavat puhua ja muutoksia on helppo tehdä. Se kuuden hengen aamun liikuntatuokio ei syntynyt kriisistä. Se syntyi tavallisesta tiimistä, jolla ei ollut mitään erityistä ongelmaa. Kun ongelmat ovat jo päällä, sama keskustelu vaatii moninkertaisen määrän aikaa ja energiaa.
Jos jäit miettimään, miten työnohjaus voisi tukea teidän työyhteisöänne, varaa aika maksuttomaan kartoituspuheluun kohdasta ajanvaraus. Katsotaan yhdessä, mistä teidän kannattaisi aloittaa.